”Näen Googlen mieluummin menevän konkurssiin kuin häviävän tekoälykilpailun.”
Larry Pagen väitetty huudahdus tiivistää täydellisesti asenteen, jolla hyperskaalaajat jatkavat miljardien kaatamista uusiin datakeskuksiin, vaikka riski ylikapasiteetista ja tuottojen heikkenemisestä kasvaa päivä päivältä.
Miksi älykkäät yritysjohtajat toimisivat näin? Päätösteoria tarjoaa kysymykseen kolme päällekkäistä vastausta:
1. Kilpailullinen reaalioptiopeli: Jos tuleva kysyntä on vielä kovin epävarmaa ja investointi vaikeasti peruutettavissa, päätöksen lykkäämisellä on ajateltu olevan nk. (optio)arvoa. Mitä suurempi epävarmuus, sitä arvokkaammaksi optio muodostuu.
Stanfordin professori Steven Grenadier kuitenkin osoitti (2002), että kilpailu voi kääntää logiikan päälaelleen: Jos palkinto on riittävän arvokas, ”voittaja vie kaiken” -markkina, tai alalla vallitsevat valtavat mittakaavaedut, odottamisen arvo romahtaa. Uhka siitä, että kilpailija vie niukan tuotannontekijän tai lukitsee ekosysteemin, pakottaa toimijat ”lunastamaan” optionsa jo alkumetreillä, vaikka epävarmuus on vielä suurta.
2. Epäsymmetrinen vangin dilemma: Jos tuleva kysyntä osoittautuukin valtavaksi ja yritys investoi kilpailijoitaan vähemmän, seurauksena on pysyvä markkina-aseman menetys. Jos kaikki investoivat yhtä paljon, kukaan ei saa etua muihin, vaikka seurauksena olisi jaettuja tappiota. Tällöin dominoiva strategia on investoida vähintään yhtä paljon kuin muutkin.
Potentiaalisesti räjähtävä kasvu murtaa myös nk. Cournot/Stackelberg -tyylisen pelotteen, joka hillitsee kilpailijoiden investointeja kypsemmilllä markkinoilla.
Tekoälyn kohdalla asetelmaa kärjistää entisestään se, että kyseessä ei ole vain mahdollisuus, vaan myös potentiaalinen (jopa eksistentiaalinen) uhka yritysten nykyiselle, erittäin kannattavalla liiketoiminnalle. Mahdollisesta ylikapasiteetista syntyvä tappio voidaankin nähdä vain (kalliina) ”vakuutusmaksuna” tämän menettämistä vastaan.
Hyperskaalaajat ovatkin puhuneet ali-investoinnin riskin olevan dramaattisesti yli-investoinnin riskiä suurempi, joskin Microsoftin Nadella on myös varoittanut yli-investoinnin vaaroista.
Joissain tapauksissa tähän voidaan lisätä vielä agenttiongelma: Johtajille voi olla helpompaa olla yhdessä väärässä, kuin selittää hallitukselleen, miksi olemme yksin päättäneet jäädä muiden kyydistä.
3. Voittajan kirous niukoista resursseista: Tekoälykilpailussa vaadittavat resurssit ovat myös toistaiseksi olleet niukkoja, kuten parhaat tekoälyosaajat, Nvidian uusimmat GPU:t, tai vapaa sähköenergia. Yritykset ovat joutuneet niistä huutokauppaan, jonka voittajaksi päätyy se, jonka arvio tulevaisuudesta on kaikista optimistisin – ja siten todennäköisesti väärä (tai pelko häviämisestä suurin).
Kun luet uutisia vielä uusista datakeskusinvestoinneista, älä kysy, ovatko yritysjohtajat menettäneet järkensä. He vain pelaavat peliä, josta heillä ei ole varaa jättäytyä pois.