Sijoitusmaailmassa pidetään lähes itsestäänselvyytenä, että yritysostot ja fuusiot useammin tuhoavat, kuin luovat omistaja-arvoa. Vuosikymmenten aikana lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että suurin osa yritysjärjestelyistä ei esimerkiksi saavuta niiltä odotettuja synergioita. Kaksi plus kaksi onkin kuvitellun viiden sijaan kolme. Tai jos tavoitellut synergiat saavutetaankin, yritysosto on niin kallis, että saadut hyödyt siirtyvät jo etukäteen kauppahetkellä myyjille!
On kuitenkin olemassa joukko yhtiöitä, joita kutsutaan sarjayhdistelijöiksi, sijoituskonglomeraateiksi, “M&A compoundereiksi” (arvonkasvattajiksi) tai “roll-up-yhtiöiksi” ja jotka näyttävät rikkovan tätä yleisesti hyväksyttyä sääntöä. Ne ovat kyenneet luomaan omistajilleen valtavasti arvoa tekemällä yritysostoja systemaattisesti vuodesta toiseen.
Näitä yhtiöitä yhdistää se, että yritysostot ovat keskeinen osa niiden strategiaa. Toisin kuin keskiverto pörssiyhtiössä, missä johtoon nousee usein henkilö ilman pääoman allokoimiskokemusta, näissä pääoman allokoimisen mestareissa johdossa istuu henkilöitä joiden ydinosaamista on sijoittajien rahojen fiksu investoiminen.
Tapa, jolla ne käytännössä toimivat, voi kuitenkin erota huomattavasti toisistaan. Osa keskittyy tiettyyn toimialaan tai nicheen ja ostaa ainoastaan sillä alueella toimivia yhtiöitä. Toiset toimivat alustana useille eri nicheille, kun taas osa on käytännössä toimialariippumattomia holdingyhtiöitä.
Eroja löytyy toimialafokuksen lisäksi myös esimerkiksi pääoman allokoinnista, velan ja oman pääoman käytöstä yritysostojen rahoittamiseen sekä siitä, kuinka paljon ostettuja yhtiöitä integroidaan emoyhtiöön.
Strategioiden eroista huolimatta monet menestyneet sarjayhdistelijät noudattavat hyvin samankaltaisia toimintaperiaatteita. Niiden toimintamalleja kopioivat nykyään paitsi kilpailijat myös pääomasijoittajien omistamat yhtiöt. Tämä kertoo siitä, kuinka laajasti näiden mallien toimivuus yritysostomarkkinalla on alettu tunnistaa.
Nykyään ei ole lainkaan harvinaista kuulla systemaattisesti yritysostoja tekevien yhtiöiden tulospuheluissa viittauksia Mark Leonardiin tai Constellation Softwareen. Monet nykyään suosituista ajatuksista ja rakenteista voidaan jäljittää eri vuosikymmenten vaikutusvaltaisiin yhtiöihin: Warren Buffettin Berkshire Hathawayhin 1970-luvulla, Illinois Tool Worksiin ja Danaheriin 1980-luvulla, Roper Technologiesiin 1990-luvulla ja viime vuosina Constellation Softwareen.
Mutta mitä nämä toimintaperiaatteet oikeastaan ovat?
Vaikka yhtiöillä on erilaisia tapoja päästä eräänlaiseen liiketoiminnan nirvanaan, monilla menestyneillä sarjayhdistelijöillä on ainakin osa seuraavista ominaisuuksista:
- Hajautettu päätöksenteko eli desentralisoitu toimintamalli ja kyky kasvattaa erinomaisia johtajia
- systemaattinen, harkittu, kurinalainen ja skaalautuva yritysostoprosessi
- suuri potentiaalisten yritysostokohteiden markkina ja pitkä kasvukiitorata
- pääomakeveys (matalat investointitarpeet), laadukkaiden ja usein niche-markkinoilla toimivien yhtiöiden ostaminen korkealla pääoman tuotolla
- omistajaystävällinen johto, johdon ja omistajien intressien yhteneväisyys sekä oikein rakennetut kannustimet
- jos toimintamalli ei ole hajautettu, erittäin systemaattinen ja tehokas yritysostojen jälkeinen integraatioprosessi
Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole käydä uudelleen läpi näitä jo laajalti käsiteltyjä asioita. Sen sijaan tarkoituksena on mennä hieman syvemmälle ja nostaa esiin merkittäviä yksityiskohtia, jotka jäävät helposti huomaamatta, sekä oikaista joitakin sarjayhdistelijöihin liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä.
Ihmiselle on luontaista yrittää luoda yksinkertaisia sääntöjä monimutkaisen maailman ymmärtämiseksi. Liiallinen yksinkertaistaminen kuitenkin hukkaa helposti olennaisia vivahteita.
Alla olevat huomiot eivät ole missään erityisessä tärkeysjärjestyksessä. Tarkoituksena on, että sijoittaja voi arvioida jokaista niistä erikseen ja pohtia niiden merkitystä oman sijoituskohteensa kannalta.
- Yleinen väärinkäsitys on, että taantumat ja kriisit olisivat sarjayhdistelijöille erityisen hyviä ajanjaksoja, koska ne pystyvät silloin ostamaan enemmän yhtiöitä halvemmilla arvostuksilla.
Yksityiset markkinat toimivat kuitenkin eri tavalla kuin pörssi. Neuvotelluissa yksityisissä yrityskaupoissa ei voi vain ”ostaa dipistä”.
Yrityskauppojen määrä tyypillisesti kuivuu kriisiaikoina. Harva yrittäjä on valmis myymään elämäntyönsä murto-osalla sen arvosta, elleivät olosuhteet pakota siihen.
Lisäksi sarjayhdistelijöiden kiinnostuksen kohteena olevat yhtiöt ovat usein laadukkaita, korkean pääoman tuoton yrityksiä, joilla ei ole merkittävää rahoitusvelkaa. Tällaiset yhtiöt joutuvat harvoin todelliseen taloudelliseen ahdinkoon edes heikon taloussuhdanteen aikana, ja niiden omistajilla on yleensä kärsivällisyyttä odottaa parempaa hetkeä myymiselle.
- Aineelliset hyödykkeet (koneet ja laitteet yms.) kuluvat suhteellisen ennustettavalla tavalla, kun taas aineettomien hyödykkeiden (esimerkiksi tavaramerkit) kohdalla tarvitaan huomattavasti enemmän harkintaa.
Sijoittajan on ymmärrettävä, kuinka paljon liiketoimintaan on todellisuudessa investoitava sen kilpailuaseman säilyttämiseksi.
- Mark Leonard on useaan otteeseen nostanut esiin tuottovaatimusten ”magneettisen” luonteen. Kun yritys nostaa tai laskee yritysostojen tuottovaatimusta, uusien yritysostojen odotetut tuotot näyttävät kummasti liikkuvan samaan suuntaan.
Toisin sanoen Excel-taulukkoon saadaan helposti juuri sellainen tuotto kuin halutaan nähdä.
- Sarjayhdistelijät poistavat usein pääoman allokoinnin tehtävän liiketoimintayksiköiden toimitusjohtajilta. Nämä saattavat olla erinomaisia operatiivisia johtajia, mutta heikkoja pääoman allokoijia.
Kypsät liiketoiminnat, joilla ei ole houkuttelevia uudelleensijoitusmahdollisuuksia, käyttävät kertyneitä voittovarojaan hyvin usein taloudellisesti heikolla tavalla.
Voittojen siirtäminen suoraan konsernin pääkonttorille allokoitavaksi voi ratkaista tämän ongelman. Samalla liiketoimintayksiköiden johto voi keskittyä entistä enemmän siihen, missä se on parhaimmillaan: itse liiketoiminnan johtamiseen.
- Vakuutusfloatin käyttäminen yritysostojen rahoituslähteenä ei ole niin yksinkertaista, kuin miltä se saattaa näyttää.
“Float” viittaa vakuutusmaksuihin, joista ei ole (vielä) tarvinnut maksaa korvauksia. Se on kuin ilmaista lainaa asiakkailta vakuutusyhtiölle. Mutta vakuutustoimintaan liittyy merkittäviä riskejä: heikko hinnoitteluympäristö, inflaatio, liian pienet korvausvaraukset, huono johtaminen ja monet muut tekijät voivat tehdä floatista kallista pääomaa.
Hyvä tapa arvioida tällaisen strategian toimivuutta on tarkastella floatin kustannusta ja verrata sitä yhtiön vaihtoehtoiseen velkarahoituksen kustannukseen.
On hyvä muistaa, ettei edes Berkshire Hathaway pystynyt koko historiansa ajan saavuttamaan jatkuvasti negatiivista floatin kustannusta eli kannattavaa vakuutustoimintaa tai pitämään floatin kustannusta Yhdysvaltain valtionlainojen tuottoa alempana.
(Kuriositeettina mainittakoon. Warren Buffett on myös todennut, että jos Berkshire olisi saanut pitää Rockford Bankin omistuksessaan, yhtiöllä saattaisi nykyään olla jopa suurempi asema pankkitoiminnassa kuin vakuutuksissa.)
- Liiallinen keskittyminen oman pääoman tuottoon eli ROEhen voi olla vaarallista.
Sarjayhdistelijöiden kohdalla toistuva ilmiö on se, että yhtiön kasvaessa suuremmaksi yhä suurempien pääomamäärien sijoittaminen korkealla tuotolla muuttuu vaikeammaksi.
Tämä johtaa usein suurempiin yritysostoihin ja matalampiin tuottovaatimuksiin.
Kun uuden sijoitetun pääoman tuotto alkaa heikentyä, velkavivun lisääminen voi auttaa yhtiötä pysymään osakekohtaisen tuloksen kasvutavoitteissaan.
Heikkenevää pääoman tuottoa ei kuitenkaan voi peittää velkavivulla loputtomiin. Ennemmin tai myöhemmin se näkyy myös osakkeenomistajan saamassa tuotossa.
- Sijoittajan kannattaa suhtautua erityisen varauksella sarjayhdistelijöihin, joiden yritysostot vaativat synergioiden toteutumista, jotta korkokulut ja velkojen takaisinmaksut pystytään hoitamaan.
- Monet sarjayhdistelijät puhuvat yritysostotoiminnan skaalaamisen tärkeydestä. Hyvin harva kuitenkaan onnistuu siinä aidosti.
Operatiivisesta yhtiöstä siirtyminen yritysosto- tai sijoitusyhtiöksi on vaikea muutos. Yritysostoprosessin tehokas hajauttaminen divisioonatasolle on vielä vaikeampaa.
- Sijoittajien on ymmärrettävä, että koko alkaa ennemmin tai myöhemmin rajoittaa kasvua.
Yhä suuremman pääomamäärän sijoittaminen tuottavasti ei ole helppoa. Se vaatii joko enemmän yritysostoja tai suurempia kauppoja. Suuremmat yritysostot luovat usein vähemmän omistaja-arvoa, koska niistä joudutaan maksamaan korkeampia arvostuskertoimia. Toisaalta yli 15–20 yritysoston tekeminen vuodessa on useimmille yhtiöille valtava urakka. Kyse ei ole pelkästään ostokohteiden löytämisestä ja kauppojen toteuttamisesta, vaan myös ostettujen yhtiöiden integroinnista, vaikka integraatiota tarvittaisiin vain vähän. Sen lisäksi ostettuihin yrityksiin pitää löytyä hyviä vetäjiä ennemmin tai myöhemmin.
Tällöin on harkittava myös muita pääoman allokoinnin vaihtoehtoja, kuten osinkoja, omien osakkeiden takaisinostoja, tuottovaatimuksen laskemista, suurempia yritysostoja tai “spin-offeja” eli yhtiön pilkkomista useampaan osaan.
- Maineella on suuri merkitys yritysostokohteiden hankinnassa.
Välittäjille olennaisia asioita ovat kauppojen määrä, nopeus ja ennen kaikkea niiden toteutumisen varmuus. Välittäjät pyrkivät usein maksimoimaan volyymin, sillä heidän ansaintansa perustuu palkkioihin, joita syntyy mahdollisimman monen kaupan toteutuessa. Constellation Software on korkein tarjoaja vain noin 10 prosentissa niistä yrityskaupoista, jotka se tekee. Hyvällä maineella ostokohteita saa enemmän ja halvemmalla.
- Yritysostoista kertynyt oma data on korvaamattoman arvokasta.
Monet nuoret tai kokemattomat sarjayhdistelijät kertovat perehtyneensä yrityskauppatilastoihin tai tutkineensa menestyneiden yhtiöiden toimintatapoja. Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, että yritysostoprosessi on käyty itse läpi lukuisia kertoja, pitkän ajan kuluessa ja erilaisissa markkinaympäristöissä. Yritysostot ovat monimutkaisia, ja erityisesti useilla toimialoilla toimivalle ostajalle ikäviä yllätyksiä voi tulla monesta suunnasta: integraatiosta, yrityskulttuurista, piilevistä vastuista, käyttöpääomasta tai asiakkaiden menettämisestä.
- Monet sarjayhdistelijät keskittyvät pieniin yritysostoihin ja korostavat, että niissä syntyy enemmän arvoa.
Tämä pitää usein paikkansa. Mitä pienempi ostettava yritys kuitenkin on, sitä vähemmän siitä on yleensä tietoa saatavilla. Samalla väärinkäytösten, asiakaskeskittymien sekä avainhenkilöriippuvuuden ja seuraajasuunnittelun riskit kasvavat.
- Mark Leonard muistelee vuoden 2016 kirjeessään keskustelua Illinois Tool Worksin johtajan kanssa: ”Jotain hienoa tapahtuu, kun liiketoimintayksikkö irrotetaan omilleen. Sen vetäjä ottaa mukaansa vain tarvitsemansa ihmiset. He asettuvat avokonttoriin, jossa tieto kulkee eikä turhia yleiskuluja ole. He tuuraavat toisiaan. Kaikki byrokratia ja muu paska jää taakse.”
Spin-offit voivat olla sarjayhdistelijöille erinomainen tapa luoda omistaja-arvoa silloin, kun kasvaneen koon haittapuolet, kuten byrokratia, itsetyytyväisyys ja heikentyneet mahdollisuudet sijoittaa pääomaa korkealla tuotolla, alkavat näkyä. Sijoittajien on kuitenkin ymmärrettävä, millainen suhde irrotetulla yhtiöllä mahdollisesti säilyy alkuperäiseen ”emolaivaan”. Kummalla yhtiöllä on etusija yritysostokohteisiin? Miten ristiinomistus ja johdon omistukset on järjestetty? Millainen on yhtiöiden pääomarakenne? Nämä ja monet muut kysymykset vaativat huolellista analyysiä. Erityisen tärkeää on ymmärtää kannustinjärjestelmät ja se, millaiset taloudelliset intressit emoyhtiön avainhenkilöillä on eri yhtiöissä.
- Jos yhtiö kertoo, että sillä on runsaasti mahdollisuuksia sijoittaa pääomaa uudelleen korkealla tuotolla, mutta maksaa silti osinkoa, vaihtoehtoja on kaksi: joko se valehtelee tai sen johto, hallitus tai omistajat eivät ymmärrä pääoman allokointia.
- Sijoittajien kannattaa muistaa, että yritysostojen kirjanpito voi olla mutkikasta.
Ehdollisia kauppahintavelkoja ja muita vastuita voidaan käyttää tuloksen tasoittamiseen tai heikon kehityksen peittämiseen (esimerkiksi earn-outit ja muut lisäkauppahinnat). Lisäksi luovat johtajat ja kirjanpitäjät voivat tehdä monenlaisia temppuja jo ennen yrityskauppaa saadakseen kaupan jälkeiset luvut näyttämään paremmilta. Liikevaihdon kertymistä voidaan esimerkiksi hidastaa ennen yritysostoa, jotta kaupan jälkeinen orgaaninen kasvu näyttäisi vahvemmalta. Ostetun yhtiön ylimääräisiä varastoja voidaan purkaa kassavirran parantamiseksi, ja aineettomista hyödykkeistä voidaan tehdä alaskirjauksia ennen kaupan toteutumista. Myös lukujen manipulointi ja suoranaiset petokset ovat helpompia toteuttaa. Siksi luottamus johtoon, hallitukseen ja tilintarkastajiin on ensiarvoisen tärkeää.
- Monet sarjayhdistelijät korostavat keskittyvänsä niche-markkinoihin, joilla kilpailu on vähäistä.
Niiden perusteluna on usein se, että markkinat eivät kasva nopeasti, jolloin jaossa oleva palkinto ei suurene eikä uusia kilpailijoita houkuttelevaa kasvumahdollisuutta synny. Kilpailu mittakaavaeduista on siis jo käyty. Kaikki niche-markkinat eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Tietyillä erikoistuneilla markkinoilla liiketoiminta voi olla hyvinkin syklistä, pääoman tuotot heikkoja tai pääomantarve suuri. Sijoittajan ei pidä tuudittautua turvallisuudentunteeseen pelkästään siksi, että yhtiö toimii niche-markkinalla.
- Vähän pääomaa sitovat eli asset-light-liiketoiminnat ovat erityisen hyvässä asemassa inflaation kiihtyessä.
Sijoittajien kannattaa tiedostaa tämä ja varautua siihen, että pääomaintensiivisten yritysten kassavirtakonversio heikkenee inflaatiopiikkien aikana. Paljon fyysistä omaisuutta omistavien yritysten kassavirtaa rasittavat kasvavat investoinnit, jotka ylittävät usein kirjanpidossa näkyvät poistot. Poistot perustuvat nimittäin historiallisiin hankintamenoihin, eivätkä ne välttämättä vastaa todellista ylläpitoinvestointien tarvetta nykyhinnoilla. Samalla inflaatio kasvattaa käyttöpääoman tarvetta ja sitoo lisää rahaa liiketoimintaan, mikä heikentää sekä kassavirtaa että pääoman tuottoa.
- Sijoittajat keskittyvät liikaa vain yritysostoihin. Myös omistamisen pitää skaalautua. Kun sarjayhdistelijä kasvaa satoihin omistettuihin yrityksiin, pätevien johtajien löytäminen yhtiöihin ja kasvattaminen suurempiin saappaisiin sarjayhdistelijän sisällä ovat ensiarvoisen tärkeää.
Yhteenvetona voidaan todeta, että sarjayhdistelijät voivat tarjota sijoittajille erinomaisia sijoitusmahdollisuuksia. Muutaman yhtiön poikkeuksellisen menestyksen ei kuitenkaan pidä antaa hämätä sijoittajia ajattelemaan, että jokainen järjestelmällisesti yritysostoja tekevä yhtiö olisi menestyksekäs omistaja-arvon kasvattaja. Osa sarjayhdistelijöistä ei eroa millään tavalla niistä lukuisista pörssiyhtiöistä, jotka eivät kykene luomaan omistaja-arvoa yritysostojen avulla.
Lisäksi, kuten kaikkien muidenkin yhtiöiden kohdalla, arvostuksella on merkitystä tulevien tuottojen kannalta. Viime vuosina sijoittajien keskuudessa on yleistynyt ajattelutapa, jonka mukaan sijoittajan tuotto vastaa suurin piirtein omistajan tuloksen (owner earnings) tai vapaan kassavirran kasvua, eikä ostohetken arvostuskertoimella ole juurikaan väliä.
Tämä ajattelutapa sivuuttaa monta olennaista asiaa.
Ensinnäkin, miten vapaan kassavirran kasvu saavutetaan ja onko se kestävällä pohjalla? Kasvua voidaan esimerkiksi ylläpitää lisäämällä velkavipua. Toiseksi ajattelutapa olettaa, että jo omistettujen liiketoimintojen orgaaniset kasvuvauhdit pysyvät muuttumattomina. Kolmanneksi se sivuuttaa riskin siitä, että kasvun hidastuessa myös arvostuskertoimet laskevat.
Olen tutkinut sarjayhdistelijöitä empiirisesti ja tiedän, kuinka vaikeaa yritysostotoiminnan skaalaaminen on. Kasvun hidastuminen on ennemmin tai myöhemmin väistämätöntä.
Siksi ostohetken arvostuskertoimella on väliä, ja se on otettava huomioon tulevia tuottoja arvioitaessa.
-Nikolaos Vlassis