Toisin kuin alalla hoetaan, taloustieteilijä Harry Markowitz ei ilmeisesti koskaan väittänyt ”hajauttamisen olevan rahoituksen ainoa ilmainen lounas”.
Hän vain osoitti, että mikäli sijoittaja pystyy koostamaan salkkunsa keskenään heikosti korreloivista sijoituskohteista, salkun arvon heilunta (ts. riski) vähenee tuotta enemmän, parantaen nk. ”riskikorjattua” tuottoa.
Ajatelma perustui hieman naiville oletukselle siitä, että sijoittajat osaisivat arvioida tuotto-odotusta ja riskiä – tai vaivautuisivat näin tekemään. Mutta osakkeiden hintaliikkeiden rajuus, pitkä kiinteistötaantuma, privaattimarkkinan ongelmat, tai vain bitcoinin olemassaolo näyttävät, että todellisuudessa näin ei ole. 🫤
Vaikka sijoittajat osaisivat täydellisesti arvioida eri sijoitusten tuotto-odotuksia, hajauttaminen parhaasta edes toiseksi parhaaseen ideaan heikentäisi salkun tuotto-odotusta, vaikka se samalla myös pienentäisi riskiä.
Jos sijoittaja taas ”hajauttaa” salkkuaan mitä kyseenalaisempiin kohteisiin, hän saattaa vain lisätä salkkunsa riskiä, ja laskea sille toteutuvaa tuottoa.
Markkinasta poikkeaville salkuille syntyy automaattisesti myös nk. poikkeamariski, vaikka ajan yli salkun tuotto-odotus olisi jopa markkinaa parempi.
Erityisesti kausina – kuten nyt – jolloin markkina on huipultaan keskittynyt ja sitä on ajanut vahva momentum, merkittävä mutta markkinasta eroava hajautus voi ainakin väliaikaisesti johtaa ”markkinatuotosta” jäämiseen.
Tällöin markkinatuoton ylittäminen edellyttäisi joko aivan erityisen onnistuneita osakevalintoja, tai keskittymistä voimakkaimman momentumin osakkeisiin, jotka tyypillisesti myös korreloivat keskenään. Toisin sanoen riskin rajuun lisäämiseen.
Edes pyrkimys markkinatuottoon – saatikka sen ”jatkuvaan ylittämiseen” kaikkina ajanjaksoina – onkin omiaan johtamaan jopa holtittomaan käytökseen. Paine tähän voi syntyä egosta, ahneudesta, sijoittajien välisestä kateudesta, tai instituutioiden yksipuolisesta mittaamisesta.
Täysin oma lukunsa on privaatti-omaisuusluokat, joiden jähmeä hinnanasetanta ei tuo aitoa hajautusta, vaan on lähinnä itsepetosta yhdistettynä vaarallisen heikkoon likviditeettiin.
Babylonian ajoista lähtien on ymmärretty, että omaisuuden hajauttaminen on hyvä ajatus. Todellisuudessa hajauttamisella onkin aina hintansa, joka kuvastuu ajoittain menetettyinä tuottoina, eikä koskaan johda korkeimman kuviteltavissa olevan tuoton saavuttamiseen.
Tällöin asiat ovat menneet juuri niin kuin pitääkin.
Sijoittajan pyrkimyksenä tulisi olla muodostaa salkku, jonka pääoma säilyy ja kasvaa valitun sijoitushorisontin yli mahdollisimman varmasti ja tehokkaasti.
Avain tähän on valita järkeviä ja yhä positiivisen tuotto-odotuksen omaavia omaisuusluokkia, strategioita tai sijoituskohteita, joihin kohdistuvat riskit olisivat ihanteellisesti keskenään erilaisia.
Hajauttaminen ei ehkä ole ilmainen lounas, mutta se on lounas, josta kannattaa jotain maksaakin.🍝